Leiri-info
Kahden päivän leiriohjelma pitää sisällään kaksi päivittäistä jääharjoitusta sekä näitä tukevat fysiikkaharjoitukset. Teränhallinta, räjähtävät lähdöt, rytminvaihdokset ja harhautukset tulevat tutuksi harjoituksissa ja myös kuuluisaa luistelutekniikka ja luisteluasentoa hiotaan. Luistelua tukevia fysiikkaharjoituksia ei tehdä vain otsa kurtussa, vaan myös leikkimielisesti kisaillen.
Leiripäivien lounas tarjoillaan harjoitusten välissä. Leirimaksuun kuuluu myös välipala.
Leiripäivän pituus on noin klo 8.30–15.30. Tarkempi leiriohjelma, ryhmäjako ja ohjeet lähetetään noin viikkoa ennen leiriä.
Leirit ovat kännykkävapaata aikaa ja painotamme myös hyviä käytöstapoja. Kaikilla leireillä on samanlainen rakenne, joka on todettu hyväksi ja tehokkaaksi.
Tälle leirille keräämme kaksi ryhmää noin 24 motivoituneen pelaajan ryhmää.
Ikäluokat leirien ryhmille ovat 09-16 . Jäällä jaamme ryhmät vielä pienryhmiin.
Leirin hinta 210 euroa sis. 25,5 % alv.
Oma vakuutus pitää olla voimassa leirin ajan. (SJL:n pelaajavakuutus kattaa myös leirit)
Peruutusehdot
Leiri-ilmoittautumiset ovat sitovia.
Alle 7 päivää ennen leirin alkua tehdyistä peruutuksista perimme koko leirin maksun, ellei ole esittää lääkärintodistusta. Lääkärintodistusta vastaan hyvitämme 50 % leirin hinnasta. Alle 24h ennen leirin alkua tehdyistä peruutuksista perimme koko leirin maksun, ellei ole esittää lääkärintodistusta jolloin hyvitämme 50% lahjakorttina tuleviin tapahtumiin.
Majoitustarjous Vesileppis-hotellista
- alk. 99 €/1hh/vrk
- alk. 130 €/2hh/vrk
Lisävuoteet: 27 €/ lapsi/vrk ja 32 €/aikuinen/vrk
Superior –huoneen lisämaksu 32 €/huone/vrk
Sisältäen majoituksen aamiaisella sekä kylpylän ja kuntosalien vapaan käytön.
Varaukset tunnuksella Larin leiri suoraan Vesileppiksestä myynti@vesileppis.fi tai soitto 029 1700 170.